KK-Valmennus
KK-Valmennus
26
03
2019

Miten minusta tuli valmentaja?

Ammattivalmentajan työ ei ole ollut minulle mikään lapsuuden haave, eikä valmentajaksi päätyminen ole ollut minulle todellakaan itsestään selvää. Itseasiassa tarkemmin ajateltuna se on jotain sellaista, josta nuorena en edes osannut haaveilla. Astronautin tai taikurin urakin tuntui silloin läheisimmiltä, sillä niitä oli sentään televisiossa. Ammattivalmentajaksi päätyminen on ollut todella pitkä prosessi ja se kesti minulla lähes 25 vuotta. Parhaiten sitä voisi kuvata sanonnalla ”uskomattomien sattumien summa”.

Tästä syystä tämä kirjoitus onkin melko pitkä ja käyn tässä läpi lähes kaikki elämäni kohokohdat, johtaen nykyhetken onnelliseen tilanteeseen, jossa lempiharrastuksestani on tullut ammattini. Kirjoituksen pituus johtuu myös siitä, että jälkikäteen asioita pohdittuani, olen oppinut ymmärtämään, että vaikka pienilläkin asioilla voi olla merkitystä kokonaiskuvan kannalta, asian tarkastelu laajemmalla perspektiivillä on huomattavasti tärkeämpää. Sen pidemmittä lätinöittä aloitetaan homma niin alusta kuin suinkin muistan, eli lapsuudesta.

Lapsuus ja nuoruus

Olen nuoresta pitäen ollut aamuihminen ja todella aktiivinen. Tämä on myös tyypillistä meidän suvussa, jossa eritysesti äidin puolella, on hyvin ulospäinsuuntautuneita ja hieman yliaktiivisia ihmisiä. Tämä näkyi nuorena usein siinä, että olin todella tunteellinen ja temperamenttinen. Saatoin tulistua hävittyäni sisaruksille lautapelin tai joskus myös ilman sen ihmeellisempää syytä. Vanhempani tiesivät tämän ja varmasti tämän takia laittoivat minut harrastamaan paljon eri asioita. Soitin eri soittimia mm. kitaraa ja hieman myös veljen jalanjäljissä urkuja, kävin kuvataidekoulua ja lisäksi olen aina pitänyt kovasti urheilusta. Lapsena harrastin todella paljon erilaisia urheilulajeja.

Ensimmäisenä virallisena lajina taisi tulla kuvioihin jalkapallo, jonka aloitin tietenkin isän kannustuksella. Olin peleissä ja treeneissä hyvin temperamenttinen ja menetin usein myös malttini. Otin treenaamisen melko tosissaan ja usein myös itkin, mikäli joukkueemme hävisi pelin. Yhtä nopeasti kuin menetin peleissä malttini innostuin kuitenkin myös uusista lajeista ja tämä johti siihen, että 15-ikävuoteen mennessä olin harrastanut mm. seuraavia lajeja: koripallo, jalkapallo, uinti, triathlon, juoksu, yleisurheilu, cheerleading, erilaisia tansseja, golffia, pöytätennistä, skeittausta, ratagolfia ja painonnostoa, e-urheilua unohtamatta. Tämän lisäksi kävin myös paljon salilla ja ainakin omasta mielestäni olin kaikissa lajeissa hieman keskivertoa parempi. En kuitenkaan koskaan pitänyt itseäni mitenkään ylivoimaisena urheilijana, eikä sen kummempaa menestystäkään mistään lajista nuorena tullut.

Koulunkäynti

Olen aina pitänyt uusien asioiden tutkimisesta ja koulunkäynnistä.  Ala-asteen kävin Raunistulan koulussa. Matkustin kouluun lähes aina polkupyörällä tai kävellen. Talvisin käytin myös bussia. Ala-asteen klassisessa unelma-ammatti kyselyssä kirjoitin tulevaisuuden haaveammatikseni taululle Urheilu lääkärin (erikseen tietenkin, yhdyssanat ovat edelleen akilleen kantapääni). Muistan, että se voitti silloin tiukasti kilpailun Ronaldon ja taikurin välillä. Jälkikäteen mietittynä voidaan sanoa, että ala-asteen haaveammatin kuvaus osui lähes täysin nappiin, vaikken teknisesti lääkäri olekaan.

Pidin koulunkäynnistä, mutta läksyjen tekeminen ja tentteihin luku oli silti usein vastenmielistä. Siitä huolimatta pärjäsin melko hyvin koulussa ja opetettavat asiat tuntuivat usein melko yksinkertaisilta ja helpoilta. Yläkoulua kävin Kastussa, joka nykyään onkin jo purettu. Koulussa oli todella hyvä liikunnanopettaja, joka innosti minua entisestään keskittymään urheilun pariin. Kävinkin siihen aikaan usein koulun jälkeen salilla. Sali sijaitsi Raunistulassa ja nykyään teen täällä samaisella salilla myös suurimman osan valmennuksistani. Salilla treenasin alussa vain penkkiä ja hauista. Rintalihaksia ja käsivarsia ne naiset kuitenkin vain katsoivat. Saliharrastuksesta tuli samantien intohimo, luultavasti sen luoman vapauden ja lajin helppouden takia, ja kävin alusta asti salilla monta kertaa viikossa.

Tähän aikaan olin siirtynyt yläkoulusta ammattikouluun, sillä olin jostain saanut päähäni, että minusta tulee putkimies. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä pidin käsillä tekemisestä ja ammattikoulussa pääsi tekemään paljon käsillään. Ammattikoulun muu opetus tuntui minusta naurettavan helpolta ja sainkin hyviä arvosanoja lukematta kokeisiin. Autoin koulussa usein mielelläni myös muita oppilaita mm. matematiikassa ja kielissä. Kokeilin ammattikoulun jälkeen tehdä putkihommia ja päädyin ilmalämpöpumppuasentajaksi. Tämä oli minusta erittäin miellyttävää ja sain vapauden kulkea omalla työautolla pitkin poikin Turun seutua asentamassa ihmisille lämpöpumppuja. Kerran kävin Maskussa Kiken ja Kimmo Elomaan luona asentamassa lämpöpumpun. Kike tarjosi minulle kaalilaatikkoa ja yritti saada minut uskomaan hänen poliittisia puheitaan. Kimmo oli myös erittäin mukava, juttelimme hänen kanssaan saliharjoittelusta. Tämä työura jäi kuitenkin vain puolentoistavuoden mittaiseksi, sillä armeija odotti. Ennen armeijan alkua olin kuitenkin saanut päähäni ajatuksen, että opiskella tarvitsee vielä lisää ja päätin yrittää päästä sisään Turun Yliopistoon lukemaan taloustiedettä. Tätä en oikein ole saanut itselle perustelua jälkikäteen, joku uskomaton päähänpisto se varmaan oli, tarkoitusena näyttää muille, että ammattikoulustakin voi mennä yliopistoon näin halutessaan.

Yliopistoura

Pänttäsin pääsykokeisiin koko kesän ja pääsin ammattikoulusta sisään yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä, tosin varasijalta, mutta silti varmaankin melko poikkeuksellista. Tätä ennen piti kuitenkin käydä armeija pois alta. Armeija oli mukavaa aikaa, sai tutustua uusiin ihmisiin ja pääsi katsomaa maailmaa taas eri näkökulmasta. Se tuntui minusta kuitenkin melko järjettömältä, että 2000-luvun maailmassa piti harjoitella sotimaan toisia vastaan, vaikka jokainen ymmärtää, ettei sotimisessa ole mitään järkeä. Hoidin armeijan kuitenkin kunnialla pois ja pääsin reservin korpraalina lompsimaan pidemmälle lomalle.

Armeijan jälkeen aloitin opiskelut yliopistossa. Tämä vaati minulta suurta ponnistusta erityisesti matemaattisissa aineissa, joissa minun pohja ei ollut lähelläkään lukion käyneiden tasoa. Selvitin kuitenkin kandin 3 vuodessa ja ehtisin jopa suorittaa samalla muutaman painonnostokoulutuksen. Yhtenä vuonna opiskelujen lomassa satuin myös voittamaan SM-mitalin kahdesta eri lajista saman vuoden aikana. Elokuussa painonnoston 23-v SM pronssia ja myöhemmin joulukuussa tuli vielä toinen SM-pronssi Cheerleadingin kisoista. Näistä painonnostokisoista jäi erityisen hyvin mieleen se, miten oman aloittamisen yhtenä suurimpana esikuvana toiminut Milko Tokola seisoi silloin samalla palkintopallilla ylimmällä korokkeella ja kätteli rehdistä kilpailusta.

Kaikki tämä oli pääosin mahdollista sillä kustannuksella, että jätin turhat opiskelijakekkerit juhlimatta. Tosin yksissä oktoberfest juhlissa tuli kuitenkin käytyä ja juotua ehkä muutama olut liikaa, sillä seurauksella että sain sakot julkisesta virtsaamisesta. Poliisi ei silloin hirveästi pitänyt siitä, että kyseenalaistin heidän auktoriteettiään kysymällä ”eikö teillä ole parempaa tekemistä kuin napata kännisiä opiskelijoita.” Vaikkei tämän enempää opiskelijaelämästä tullutkaan ”nautittua”, muutama hyvä ystävä tuli kuitenkin tältä ajalta poimittua osoitekirjaan. Yhtenä niistä siihen aikaan suomen vahvimpia painonnostajina tunnettu Eero Jääkarhu Retulainen, joka kuin tilaukselta sattui astumaan samaan tiedekuntaan samalla ajanhetkellä. Eero toimi myös alussa minun painonnostovalmentajana ja salimentorina.

Ensimmäiset valmennukset

Tähän aikaan treenasin jo hyvin tosissaan painonnostoa ja aloitin myös valmennusurani. Aluksi tein todella paljon valmennushommia ilman korvausta ns. rakkaudesta lajiin. Tämä oli mielestäni kuitenkin kohtuullista, sillä kokemusta hommasta oli niin vähän. Tähän aikaan pelasin myös kesäisin paljon golfia ja, innostuvaa sorttia kun olen, niin yhtenä kesänä sain laskettua tasoituksen 20:stä 5,2:en. Tämä oli mielestäni hyvä suoritus, vaikka jäi kyllä harmittamaan, etten saanut pelattua kokonaista kierrosta ihannetulokseen, vaan edelleen paras kierrostulokseni on Aurinko Golfissa pelattu yksi yli parin. Pelaan edelleen kesäisin golfia, mikäli aika muilta kiireiltä antaa periksi.

Yliopistokoulutus jatkui ja valmensin samalla paljon painonnostoa sekä myös Crossfit-urheilijoita. Elämäni pyöri hyvin paljon kahden asian ympärillä. Arkiaamut vietin yliopistolla ja illat ja viikonloput valmennuksissa ja omissa treeneissä. Aloittaessani gradun työstämisen vapaa-aikaa tuntui kuitenkin kasaantuvan taas normaalia enemmän ja mietin, että millä tasapainotan gradun työskentelystä syntyvää henkistä taakkaa. Tällöin sain ensimmäisen kerran päähäni ajatuksen oman yrityksen perustamisesta. Gradun tekeminen sujui minulta melko helposti, sillä olin suorittanut muut valmistumisen kannalta tarvittavat kurssit jo aikaisempina vuosina. Tästä syystä aikaa oman yrityksen starttaamisen jäi myös melko mukavasti. Taloustieteen koulutus auttoi erittäin paljon yrityksen alkuvaiheiden byrokratiassa ja yritystoiminta lähti käyntiin minulle tuttuun nopeaan tapaan.

Mikä minusta tulee isona?

Annoin yritystoiminnan pyöriä omalla painollaan aina valmistumiseen saakka, jolloin vihdoin kohtasin 25-v päässä pyörineen kysymyksen: ”mikä minustaa tulee isona?” Pitkän pohtimisen jälkeen sain eteeni kaksi järkevää vaihtoehtoa.

  1.  Voisin hakea töitä valtiotieteiden maisterin papereilla, mutta tämä vaatisi luultavasti monia työhaastatteluita, stressiä, mahdollisesti muuttoa eri paikkakunnalle ja parhaassakin tilanteessa oman vapauden vähentymistä ainakin töiden osalta.
  2.  Voisin yrittää jatkaa ja kasvattaa hyvin alkanutta yritystoimintaa valmennustoiminnassa niin, että saisin liikevaihdon sellaiselle tasolle, että usko itseeni ja tulevaisuuteen säilyy. Tämä antaisi huomattavan paljon vapautta, mutta toisaalta se toisi äärimmäisen paljon vastuuta omasta tekemisestä.

Ratkaisua ei tarvinnut loppujen lopuksi kovin pitkään miettiä, nykyään pidän omaa valmennusyritystä KK-Valmennus, ja teen yhteistyötä mm. Turun urheiluakatemian, monien turkulaisten urheiluseurojen ja Suomen Painonnostoliiton kanssa. Valmennuksessani käy viikottain yli 100 eri urheilijaa ja tavallisia ihmisiä, joita kaikkia pyrin kohtelemaan tasapuolisesti, oli kyseessä sitten olympia-urheilija tai merikapteeni. Koitan myös olla kokoajan parempi valmentaja, enkä tyydy vähään. Luen tällä hetkellä mm. filosofiaa ja neuropsykologiaa, sillä uskon, että juuri aivojen tutkimus tulee olemaa se asia, mistä saadaan seuraava läpimurto ihmisen kehityksen kannalta.

Mikään edellä mainituista seikoista ei kuitenkaan vedä vertoja elämäni suurimmalle kohokohdalle, joka on nykyisen puolisoni löytäminen. Hän löytyi yllättäen painonnostopiireistä. Ulkoapäin ajateltuna meidän suhdetta voidaan kuvata salamarakkautena, mutta todellisuudessa olemme vain keskustelleet yhtä paljon yhdessäolomme aikana,  kuin mitä keskivertopariskunta juttelee koko elämänsä aikana. Tällä kirjoittamishetkellä istunkin kotona. Katsoessani hieman ylöspäin näytön heijastuksesta näen takanani olevalle olohuoneen sohvalle. Sohvalla istumassa on tällä hetkellä 37 viikolla raskaana olevan puolisoni. Yhtä nopeasti kuin ala-asteella unohdin kolmen kertotaulun, mieleeni palaakin ajatus siitä, että vaikkei 7-vuotiaana ala-koulussa ehkä ihmisellä olekaan hirveän tarkkaa kuvaa, mikä hänestä tulee isona, on silti typerää ajatella, ettei pienimmilläkään ajatuksilla olisi kokonaisuuden kannalta suurtakin merkitystä.

Tags for this post

author: Kalle Koskimäki

Kirjoittaja on intohimoinen urheiluvalmentaja sekä painonnostaja. Painonnostoon erikoistuneen ammattivalmentajan valmennuksessa käy viikoittain kymmeniä eri lajien urheilijoita vasta aloittaneista aina kansainvälisen tason urheilijoihin asti. Kirjoittaja toimii mm. Turun Urheiluakatemian Fysiikkavalmentajana sekä Painonnostoliiton ohjaajakouluttajana